Taas kerran niin kuin jo niin monta kertaa ennenkin olemme matkalla. Helen on hyvä ystäväni jo vuosien takaa ja meillä on paljon yhteisiä intressejä vaikkakin olemme moni tavoin erilaisia ihmisinä. Tutustuessani häneen teimme yhteistyötä eräässä projektissa, olimme toki tavanneet ennen, mutta emme koskaan olleet puhuneet mistään henkilökohtaisista asioista ennen kuin vasta sitten kun projektin yhteydessä huomasimme että meillä on hyvin samanlaisia mielipiteitä ja että erilaisuutemme täydentävät toisiaan. Projekti onnistui osaltamme hyvin ja ilmeisesti se rohkaisi meitä tutustumaan toisiimme paremmin. Meillä oli yhteisiä ystäviä ja heidän kauttaan saimme mahdollisuuden tavata, tutustua paremmin ja keskustella myös jostain muusta kuin pelkästään projektiin ja työhön liittyvistä asioista. Helen oli jo heti alusta alkaen mielestäni erittäin fiksu nainen, hänellä oli hyviä mielipiteitä ja näkemyksiä jotka täydensivät omiani, joten tästä syystä myös yhteistyömme kantoi hedelmää. Kun sitten tutustuimme selvisi että meillä molemmilla oli myös yksityiselämässä haasteita ja voisinko sanoa jopa murheita joissa saatoimme näkemyksillämme ja kokemuksillamme täydentää toistemme ajatuksia. Kuvani Helenistä muuttui lyhyessä ajassa, sillä olimme molemmat hiukan sisäänpäin kääntyneitä emmekä juuri paljastaneet itsestämme muuta kuin tarpeellisen tullaksemme edes jotenkuten juttuun keskenämme.
Tästä kaikesta on jo monta vuotta ja nyt olemme taas yhdessä matkalla siinä samassa kaupungissa jossa tapaamme käydä yhdessä. Minä kerroin tästä kaupungista hänelle ja ehdotin ensimmäistä matkaa, nyt olemme jo neljännen kerran täällä. Helen on nopea oppimaan ja nyt hänkin kulkee täällä jo kuin kotonaan. Syömme yleensä illallista tietyissä samoissa paikoissa joiden menun tunnemme hyvin ja tiedämme tarkkaan mitä missäkin kannattaa syödä. Siispä suuntaamme sivukadulle tiettyyn ravintolaan jossa syömme tietyn illallisen perinteisen pitkän kaavan mukaan. Alkupaloina on valkosipulissa paistettuja jättikatkarapuja ja pääruoka on kalaa. Nautimme pullon viiniä ja jälkiruuaksi tietyn kakun ja viinin, joka on jo muodostunut traditioksi. Joskus voimme ottaa viinin myös aperitiiviksi, mutta silloin jälkiruuan kanssa tulee kahvi ja konjakki. Tänään se on kuitenkin viini, emmekä ota aperitiivia.
Helenistä on vuosien varrella tullut minulle tärkeä. Ostoksilla, jos en aivan varmasti tiedä mitä valitsen, luotan hänen arvostelukykyynsä. Hänen ansiostaan minulla on upeita kenkiä, laukkuja ja jakkupuku jollaista ei juuri tule vastaan kun liikun tärkeissä tapahtumissa. Värimaailman suhteen Helen on tarkka ja hänen vaistonsa sanoo varmasti mitä voi yhdistellä ja mitä ei. Voin siis olla aika huoleton hänen seurassaan, sillä vain yksi kysymys riittää ja tiedän mitä valitsen. Oma epätietoisuuteni ei siis rasita minua silloin kun hän on läsnä. Joskus voin jopa laittaa hänelle viestin ja kysyä mitä puen päälleni tiettyyn tilaisuuteen. Hänellä on aina vastaus valmiina, sillä hän tietää mitä olen yhteisillä ostosmatkoillamme hankkinut ja opastaa minua täydelliseen valintaan niin hankintahetkellä kuin jälkeenpäin. Meillä on erilainen tyyli, mutta olen huomannut että joskus teen hankintoja myös hänen tyyliään mukaillen. Se johtuu ehkä osin siitä että hän on makutuomarinani, mutta myös siitä että tyylimme tavallaan kuin hiukan lähestyvät toisiaan kun liikumme yhdessä. Emme voi erottautua kovin paljon sillä tyyliemme tulee myös sopia yhteen tai ainakin täydentää toisiaan sopivalla tavalla.
Mielestäni Helenillä on aika kallis maku, joskus hän ostaa kalliita vaateita tai kenkiä jonka ostoksen eteen hän joutuu tekemään paljon töitä ja säästämään ehkä jostain muusta. Hänen kanssaan myös minä olen joskus tuhlailevaisempi kuin muuten, mutta jätän sitten ehkä jotain muuta hankkimatta koska kaikki hankinnat eivät ole niin tärkeitä. Minulla on jo kaikkea ja sitä mitä ei ole minulla ei olisi varaa hankkiakaan. Shoppailemme paljon, istumme kahviloissa tuntitolkulla ja iltaisin syömme hyvin. Näillä matkoilla olemme aika tuhlailevaisia, mutta matkat ovat meille lomaa ja irrottautumista ankeasta arjesta joten se ei siis tunnu mitenkään väärältä. Vaikkakin tapamme elää näin ei mielestäni olekaan aivan oikein. Näillä matkoillamme syömme enemmän kuin tienaamme joten onneksemme näitä tilaisuuksia tulee harvoin. Olen yrittänyt päästä eroon pahoista tavoistani, mutta tämä tapa minulla edelleen on. Tiedostan että tämä ei ehkä ole täysin oikea tapa, mutta annan sen itselleni anteeksi, sillä ihmisellä on aina jokin pahe ja tämä on niistä ehkä kuitenkin se pienin. Vai onko.
Syömme tänään siis kalaa, se on miekkakalaa josta kumpikin pidämme erityisen paljon. Aikanaan kun tutustuin tähän herkkuun en tiennyt että miekkakala on yksi maailman uhanalaisimmista lajeista ja syömällä nytkin sitä teen suuren rikoksen ympäristöä kohtaan. En enää nykyisin kovin mielelläni tilaa sitä, mutta ajattelen nytkin että kala on jo joka tapauksessa tapettu, joten jos jättäisin sen valitsematta listalta se ei vaikuttaisi enää mitään tämän nimenomaisen kalan kohdalla. Ja silti tiedän että tämä on väärin, jokaista tilausta kohti varasto täydennetään ja joku kala jossain tarttuu ehkä nytkin verkkoon. Kenties huomenna miekkakaloja ei enää ole. Vaivun ajatuksiini, mutta syön nyt kuitenkin vannoen että tämä saa jäädä viimeiseksi kerraksi. En ole kertonut tästä Helenille mitään sillä hän rakastaa miekkakalaa. Tiedän että minun pitäisi kertoa hänelle pian, mutta odotan sopivaa hetkeä. Ehkä se on silloin kun hän ei ole täysin tyytyväinen nauttimaansa kalaan, ehkä silloin voisin kertoa miten uhanalainen se on ja että sen tilaaminen on suoranainen rikos elämän monimuotoisuutta vastaan. Helen ei ehkä ajattele niin, mutta voisiko hän uskoa ja ymmärtää minua, en tiedä. En mieti sitä nyt, mutta minun on tehtävä päätös jossain vaiheessa niin omalta osaltani kuin kerrottava myös hänelle. Puhumme paljon ja luotamme toistemme mielipiteisiin, mutta onko tämä asia johon hän voisi suhtautua vakavasti.
Tämä matka on paluuni todellisuuteen. Kaikki kokemani on hyvin henkilökohtaista enkä juuri kerro ajatuksista muille. Mietin paljon, mutta jätän sanomatta suoraan sen mitä mielessäni liikkuu. Olen kuin olisin harhautunut polulta ja nähnyt rikoksen ja olisin sen ainoa todistaja. Näin ei ole, tiedän että kaikki ovat nähneet jotain ja jokainen voi todistaa omalta osaltaan jotain. Minusta tuntuu kuitenkin siltä että olen nähnyt jotain enemmän, kokenut jotain enemmän ja minun on kerrottava siitä muille, mutta miten. Miten kertoa ja mitä kun en itsekään tiedä aivan tarkkaan mikä on tärkeää ja mikä ei. Voisivatko he edes ymmärtää minua. Päätän aloittaa kalasta ja Helenistä, jos hän ymmärtää voin jatkaa askel askeleelta ja matka matkalta avautumalla yhä enemmin ja yhä useammalle. Kenties kokemukseni ohjaavat minua toimimaan oikein ja ymmärrettävästi.
Sitä odotan ja toivon, siihen minun tulee uskoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti