Tori

Pujahdan kaariportista sisään ihmisvilinään. Hätäisen näköisesti kyhätyillä pöydillä on hedelmiä ja vihanneksia siististi aseteltuna värikkäänä mattona. Kuumuudessa lepattavien kankaiden varjossa ne näyttävät loistavan auringon valoa kaikissa sateenkaaren väreissä siitäkin huolimatta että niiden yhteys elämänpuuhun on katkennut. Kuin viimeisillä voimillaan hedelmän kylki loistaa houkuttelevasti iskemään hampaansa siihen. Ota minut ja nauti, se tuntuu sanovan. Kaikkialla hyörii ihmisiä epämääräisessä järjestyksessä, jokainen on menossa eri suuntaan. Väistelemme toisiamme sulavasti ja tuskin hipaisen ketään kulkiessani kapeaa kujaa. Puheensorina ja huudahdukset täyttävät kuuman väreilevän ilman.

Eteeni lehahtaa parvi kanoja, ankkoja ja lintuja joita en edes tunnista. Kirjavia kaksijalkaisia siivekkäitä, osa häkeissä ja koreissa, osa vapaana käytävillä. Pöydällä on munakoreja, siemeniä ja mausteita, kaikki herkulliseen ateriaan tarvittavat ainekset samalla tiskillä hyvässä järjestyksessä mutta hiukan sekavanoloisesti länsimaalaisen käsitykseni mukaan. Porsaita on ahdettu matalaan karsinaan. Niiden vaaleat kyljet paahtuvat auringossa ja joku virittelee aurinkosuojaa karsinan päälle. Tiskillä on lihakoukuissa tuoretta juuri teurastettua lihaa. Takahuoneesta valuu pienenä purona tummanpunainen veren ja veden sekainen kuolemanvirta kohti jalkakäytävän viemäriä. Tuoksu on huumaava, elämää ja kuolemaa sekoitettuna saman lämpimään ilmanalaan. Tämä voisi saada jonkun voimaan pahoin, mutta kiiruhtaessani nopeasti paikan ohi se ei tee minuun sanottavaa vaikutusta. Hiukan ehkä outo olo hiipii sisuksiini, mutta määrätietoiset askeleeni ja värikkääseen väkijoukkoon kohdistettu katseeni saa ajatukseni pois tapahtumista ympärilläni.

Vastaan tulee aukio jolla on pöytiä ruokailijoineen. Väentungokseen tulee pysähtynyt hetki kun ihmiset istuutuvat pöytien ääreen nauttimaan herkullisen, tuoreen, vastavalmistetun lounaan. Mausteiden makea tuoksu tunkeutuu tajuntaani. Minulla taitaa olla hieman nälkä. Katseeni harhailee pöydissä, mutta jatkan eteenpäin pysähtymättä. En jää tähän.
Eksoottiset tuoksut ovat kiehtovia, mutta jokin minussa saa kaipaamaan puhtaanvalkoisia posliinilautasia ja teräksisiä puhtaita aterimia aseteltuna valkoisille liinoille. Mieleen pujahtaa muistoja kynttilöistä hämärässä pöydässä ja juuri avatusta keittokulhosta nouseva höyrykiehkura. Punaisen viinin hiukan ehkä tunkkainen tuoksu juuri korkin poksahtamisen jälkeen. Viipyilevä tumman rypälemehun kuplaton pinta kynttilänvalossa kirkkaana hehkuvan lasin takana. Herään taas kun olen melkein törmäämässä vastaantulijaan. Ryhdistäydyn, mumisen jotain anteeksipyytävää ja jatkan kohti seuraavaa kojuvanaa.

Värikkäitä kirjavia kankaita roikkuu kojujen katoista ja pöydät notkuvat kangaspakkoja. Jostain kuuluu poljettavan ompelukoneen tasainen nakutus. Nuori poika ompelee siististi leikattuja paloja yhteen, siitä tulee ehkä paita tai housut. En tiedä, kiiruhdan ohi yrittäen näyttää välinpitämättömältä ettei kauppias tarttuisi minua hihasta ja pyytäsi tekemään kauppaa. Heti kun kohdistan katseeni myyjään hän aktivoituu, hymyilee ja huudahtaa pari sanaa. Nyökään tai hymyilen hänelle ja jatkan määrätietoisesti eteenpäin. Ihmisvilinässä tulee rauhallisia suvantokohtia joissa ihmiset seisovat kojujen ympärillä suurina ryhminä, yritän kurkottaa katseeni heidän ylitseen nähdäkseni mitä mielenkiintoista pöydillä on. En kuitenkaan pysähdy vaan etsin katseellani ulospääsyä. Vihdoin näen kaariportin jonka edessä on kaksi jonoa, toisesta tulee ihmisiä sisään ja toisesta menee ulos. Jättäydyn jonon hännille odottamaan ulospääsyä.

Kadulla virtaa polveileva jono vanhoja rapistuneita autoja, muutamat kärryt ja polkupyöriä. Ilma on tunkkainen ja pölynharmaa. Aivan kuin olisin astunut muurahaispesästä polulle. Mihin suuntaan lähtisin, mitä etsisin seuraavaksi. Elämä on täynnä päämäärättömiä kysymyksiä jotka johtavat meidät seuraavaan paikkaan.