Kirje

Meri, se on juuri sellainen joksi sen olin kuvitellut, mutta se on paljon suurempi. Tätä merta olen tuijottanut rannalta niin monta kertaa. Monta kertaa olen matkustanut pitkän matkan tämän meren rannalle vain kokeakseni miten meri syö mannerta. Rannalta kaikki näyttää niin erilaiselta, rannalla kaikki on toisin. Täällä ei ole muuta kuin merta silmänkantamattomiin ja vieläkin kauemmas.
Meri tekee minut levolliseksi. Maininki on tasainen ja meri siis tyyni, vaikka se keinuttaakin laivaa melko lailla.

Ja sitten kirjoitan hänelle kirjeen:

"Dear You,

Kirjoitan sinulle täältä mereltä. Päätin kirjoittaa, koska en halua tuottaa sinulle pettymystä. En halua pettää lupausta jonka annoin. Et ehkä edes muista sitä, tai sitten se on sinulle hyvin tärkeää, en voi tietää. Muistan, että lupasin, että saat lukea jotain vuoden lopussa, jos siitä tulee jotain. Siitä ei tule mitään, mutta saat lukea, saat lukea tämän.

Olen ajatellut paljon ja jo se on minulta paljon. Ajatellut, ajatellut vaan. En voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. En voi tietää mihin tämä päivä johtaa. Menneet ovat menneitä ja tämäkin päivä on jo huomenna menneisyyttä.

La Gomeralta lähtiessä puhelu katkesi, kenttä katosi ja minä vaivuin radiohiljaisuuteen. En tiedä olitko sanomassa jotain vai jäikö välillemme vain hiljaisuus. Kenties se mitä jäi sanomatta oli merkityksetöntä. Kenties sen merkitys on jo mennyt. Mitä tapahtuu sinulle ja mitä tapahtuu minulle. Tulevatko tiemme kohtaamaan, missä merkeissä kohtaamme ja milloin. Sen aika näyttää.

Sinun elämässäsi on paljon arvoituksellista. Asioita joista minä en tiedä mitään ja joista minun ei ehkä tule tietääkään, mutta kieltämättä se vaivaa minua hiukan nyt. Myös minun elämässäni on asioita, joista sinä et tiedä juuri mitään. Et ehkä ole niistä kiinnostunutkaan, et ainakaan ilmaise sitä. Ehkä se on juuri niin kuin sanoin jossain vaiheessa eräästä toisesta henkilöstä, että jos omassa elämässä ei ole mitään, täytyy keksiä sisältö elämäänsä jonkun toisen elämän kautta tai jotain sinne päin. Ehkä minun elämässäni ei ole mitään ja siksi minua arveluttaa sinun arvoituksellisuutesi ja haluaisin sen selvittää itselleni. Sekö antaisi minun elämälleni sisällön.

Huomaan itsessäni piirteen, jonka luulin jo unohtuneen. Se on piirre, josta en ole kovin ylpeä, mutta alan uskoa, että se kuuluu elämään ja tähän tunteeseen lähtemättömästi. Olin vuosien ajan onnellinen kun luulin päässeeni eroon tästä piirteestä, mutta nyt kun se palasi, ymmärsin miten erottamattomasti se kuuluu tähän tunteeseen. Piirre katosi minusta aikanaan samaan aikaan kun kadotin tämän tunteen. Nyt se palasi takaisin, joten oletan, että minulle on tapahtunut tai tapahtumassa jotain jota en ole kokenut vuosiin. Tärkeintä minulle on nyt yrittää hallita tätä piirrettä, sillä tunteesta en ole valmis luopumaan. Niin, en ole valmis luopumaan tästä nyt kun sen jälleen kerran olen saavuttanut.

Meidän välillämme on jotain, sen tiedostan. Sen tiedostamme molemmat. Se on jotain enemmän kuin ystävyys. Se on jotain, jota en ole kokenut viimeaikoina tai ehkä koskaan ennen. Miksi ihastuin sinuun, sitä kysyn itseltäni, enkä tiedä vastausta. Onko tällaisiin kysymyksiin edes olemassa vastauksia. Oletan, että ei ole. Olemme erilaiset, mutta samalla meitä yhdistää jokin tunnistamaton yhteys. Onko se edes yhteys, vai vain tunne siitä, sitä en osaa selittää, enkä voisi edes tietää.

Joka tapauksessa minun täytyy tunnustaa, että kaipaan sinua joskus. Kaipaan sinua nyt. Nyt olet mielessäni aamuin ja illoin. Kun lepään vuoteellani en voi olla muistelematta hetkiä, joita olemme viettäneet yhdessä. Muistan hiustesi hellän kosketuksen ja tuoksun, kun hengitän niiden läpi. Ihosi lämpö ja kätesi, kun ne hakeutuvat iholleni, ne ovat läsnä muistoissani täällä.
Kaipaus on vain ihmisen tapa tehdä menneestä todellisuutta joka hetki, vai onko. Minä kaipaan aina jotain. Kaipuusta on tullut minulle elämäntapa. Täällä kaipaan sinne ja siellä kaipasin tänne. Nyt olen saanut sen mitä halusin, mutta silti en ole tyytyväinen. Olen täällä, mutta sinä olet siellä. Silti tiedän, että yhdessä täällä meillä ei olisin sen kummempaa kuin siellä. Vai olisiko. Se mitä meidän välillämme on ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Tämä matka on minun unelmaani, enkä voisi sillä sinulle mitään antaa. Ehkä.

Mitä ovat sinun unelmasi, en tiedä, ja onko meillä mitään yhteisiä unelmia, sitäkään en tiedä. Se on arvoitus. Sinä olet arvoitus minulle. Olet kuin tuntematon kukka ilman pysyvää kasvupaikkaa. Minä löysin sinut sattumalta, kuten sinä minut arvaamatta. Mitä olisivat meidän unelmamme, ne joita voisimme ehkä yhdessä toteuttaa. Vai olisiko sellaisia unelmia olemassakaan. Ja ennen kaikkea, tuleeko ihmisten toteuttaa unelmia, sillä toteutuessaan unelma lakkaa olemasta. Toteutunut unelma on kuin puhjennut saippuakupla, sitä ei enää ole. Onko elämä todellakin tarkoitettu unelmien toteuttamiseksi. Sen jälkeen kun kaikki unelmat ovat toteutuneet, mitä jää jäljelle.

Meri on tyyni. Maininki keinuttaa laivaa tasaisesti. Aurinko on noussut ja matka etenee kohti etelää. Odotan tänään delfiinejä ja lentokalaparvia. Ehkä satunnainen valas, ehkä ei. Minä istun nytkin kannella ilman kameraa, joten mahdollisuudet täydelliseen otokseen ovat minimaaliset. Olen ottanut lähes kaksisataa valokuvaa, joista olen koonnut 136:n kuvan albumin. Ne ovat raakaversioita, mutta miellyttävät minua jo nyt. Olen saanut jotain aikaan vaikka se kirja, joka minun piti kirjoittaa jää nyt kirjoittamatta. Et saa siis lukea sitä, niin kuin aikanaan sinulle lupasin.

Laivan kannella on suhteellisen rauhallista, sillä olen valinnut laivan varjoisen puolen
Huomenna aamulla tulemme perille. Se tulee olemaan eksoottinen kokemus jopa minulle. Olen nähnyt paljon ja kokenut jotain, mutta tämä tulee olemaan jotain muuta. Kaupunki josta ei ole olemassa edes luotettavaa karttaa. Sellaisia kaupunkeja on maailmassa paljon, mutta niissä käydään harvoin. Ihmiset ovat siellä erilaisia, tiedän sen jo nyt. Se mitä odotan on ehkä utopiaa ja mitä tulen kohtaamaan on vielä arvoitus. Aivan kuin arvoitus on se mitä tapahtuu tämän matkan jälkeen. Onko se vain utopiaa mitä ihmiset odottavat ja haluavat toisiltaan. Etsimmekö me todellisuutta vai utopiaa.

Täällä on yksinäistä ja aikaa itselle ja omille ajatuksille. Huomaan, että minulla on yllättävän vähän ajatuksia nyt, kun minulla olisi tilaisuus keskittyä vain niihin. Kohtaamisemme ajoittui juuri siihen aikaan, kun oli jo suunnitellut tämän matkan mutta en ollut lähtenyt vielä. Kun suunnittelin matkaa, suunnittelin koko elämääni uudelleen. Olin lähdössä etsimään ja löytämään. Olin lähdössä toteuttamaan unelmaa. Kun lähdin oli kaikki toisin. Olin suunnitellut elämääni, mutta voiko elämää edes suunnitella. Ei voi. Minä tein sen ja erehdyin luulemaan.
Ja nyt kun palaan en tiedä mitä tapahtuu. Mitä on tapahtunut sinulle, mitä tapahtuu minulle ja mitä tapahtuu meille. Onko edes mitään meitä olemassakaan, vai oliko se vain seikkailua. Hetkiä hetkien joukossa. Kohtaaminen joka päättyy kohtaamattomuuteen. Utopiaa. Niin on käynyt ennenkin, joten se ei olisi mitään uutta minulle. Odotan siis mitä tapahtuu, mitä sinä ajattelet ja tunnet.

Joka tapauksessa kaipaan sinua nyt. Miksi näin on, en tiedä. Mitä tapahtui Punahilkkasadun lopussa, en muista. Sudelle kävi kuitenkin huonosti, tietääkseni. Joten en odota mitään ihmeistä tapahtuvaksi. Tyydyn kohtalooni, olenhan roolini tässä sadussa valinnut. Olen siis se susi, siperialainen harmaaturkki. Tapahtukoon niin kuin susille saduissa tapahtuu.

Täällä kannella tuoksuu tupakka. Siitä muistuvat mieleeni ne aamut, jotka olemme viettäneet yhdessä. Aamut, ne hetket kun viipyillen kaipaat savukettasi, sitä ensimmäistä. Kun me käperrymme yhteen. Minuutit vaihtuvat tunneiksi ja aamu vaihtuu iltapäiväksi. Aika välillämme menettää merkityksensä hetkittäin, mutta todellisuus tempaisee meidät kerta kerralta yhä rajummin takaisin mukaansa. Tällaisia tuntemuksia minulla ei ole tainnut olla ennen. Ei ainakaan tällaisina, näin voimakkaina.

Nyt on kai tiistai. Minä istun laivan kannella, kirjoitan tätä ja juon skumppaa. Et saa minulta kirjettä. Et saanut eilen, et tänään, et tällä viikolla. Kaipaatkohan sitä. Ajatteletkohan sinä minua. Minä ajattelen sinua.

Terveisin,
Cristine Pescatore"

En tule lähettämään tätä kirjettä koskaan. Elämässäni on tapahtuva muutos.