Tämä on pieni kylä, muutama talo, pari kauppaa, pankki ja hotelli. Kylään tulee kolme paikallisessa mittakaavassa suurta tietä, joten lähistöllä täytyy olla runsaasti asutusta, miksi muuten täällä olisi kaksi kauppaa ja pankki. Talot on ripoteltu osin järjestelmällisesti teiden varsille, mutta osa epämääräisesti rannan tuntumaan ja hiukan korkeammalle mäen rinteeseen. Hotelli on rannalla kahdessa tasossa ja siitä pääsee suoraan rantahiekalle. Hiekka on valkoista ja pehmeää. Se ei ole kuumaa vaikka aurinko paistaa siihen koko päivän. Tämä ei ole uimaranta vaan vedessä rannan tuntumassa kelluu pieniä ja vähän suurempia kalastusaluksia ankkurissa. Rantaan on ajautunut verkkoihin tarttunutta levää ja rikkoutuneen verkon riekale. Vesi on lämmintä, noin 25 asteista, ja houkuttelevaa. Hiekassa vesirajan tuntumassa on pieniä kirjavia kiviä aivan kuin millä tahansa rannalla. Ranta syvenee ensin loivasti, mutta sitten jyrkkenee nopeasti. Tämä saari on vuoren huippu ja vain muutaman sadan metrin päässä voi olla jo kilometrin syvyistä. Olen siis vuoren huipulla mutta samalla meren rannalla, mietin.
Tätä saarta reunustavat lukemattomat hiekkaiset poukamat ja paikoin on korkeita kallioita. Tuulisella puolella meri huuhtoo hiekkaa edestakaisin ja ranta voi näyttää hyvinkin erilaiselta eri päivinä. Aallon paiskautuessa vasten korkeaa kalliota pärskeet ja vaahtopää nousevat joskus kymmenien metrien korkeuteen. Terävät seinämät rikkovat aaltoja sumupilviksi jotka nousevat ylös rinnettä ja kallion kielekkeillä ja koloissa kasvaa kauniin kirjavia pensaita ja kukkia. Mietin kukkivatkohan ne aina, vai vain nyt. Onko jokin tietty vuodenaika jolloin täällä ei ole kukkia vai onko jokaisella vuodenajalla omat kukkansa. Vesi on hyvin suolaista joten tuntuu oudolta että kasvit voivat kasvaa sen vaikutuksesta, ovatko ne kenties jonkinlaisia vesikasvien muunnoksia jotka ovat sopeutuneet suolaiseen veteen. Toisaalta kun vesi muuttuu sumupilveksi suolaisuus ehkä haihtuu siitä ja vedestä tulee puolimakeaa murtovettä. Leikin ajatuksilla ottamatta selvää niiden todenperäisyydestä. Annan mielikuvitukseni keksiä tarinoita niin kasveista, eläimistä kuin tästä saaresta. Huomaan että tämä paikka saa minut hiukan kuin luovalle tuulelle ja mielessäni liikkuu tarunomaisia ajatuksia joilla ei välttämättä ole mitään todellisuuspohjaa.
Välillä pulahdan ajatuksissani syviin vesiin. Kun katson vuorten rinteitä ylös ajattelen että tämä saari jatkuu samalla lailla myös alas syvälle meren pohjaan. Rinne on ehkä samalla lailla karkeaa ja poukkoilevaa myös veden pinnan alla. Jossain pohjassa on ehkä kraatteri josta pulppuaa yhä kuumaa laavaa joka lämmittää kylmän pohjaveden kiehuvan kuumaksi. Tiedän että siellä on silloin elämää, kovin erilaista kuin täällä rannalla ja saaren rinteillä. Ajattelen maailmaa kuin nurinpäin käännettyä sukkaa ja alan hymyillä itsekseni kaikille pienille hassuille ajatuksille joita se tuo mieleeni. Menemättä kovin syvälle tähän satuun kerron vain kuvitelmastani että kalastusveneistä heitettäisiinkin verkot ilmaan ja kalastettaisiin maanpäällistä saalista. Tästä tulee mieleeni Ihmisten Kalastaja, kertomus tai oliko se peräti kirja, en muista nyt. Oliko sen kenties Zamjatin tai joku muu, en jaksa muistaa nyt.
Rannalla on hiljaista ja rauhallista aivan niin kuin koko kylässä. Ihmisiä näkyy vähän liikkeellä, nyt lienee keskipäivän aika ja kaikki ovat vetäytyneet sisätiloihin. Ehkä lounaalle tai lepäämään. Kalastajat liikkuvat varhain aamulla tai öisin, joten veneet keinuvat unisina lempeillä mainingeilla. Aallot eivät osu tähän poukamaan, sillä tuuli tulee vuoren takaa ja ilma on rannantuntumassa lähes tyyni. Tämä on idyllinen pysähtynyt heti, uskallan tuskin hengittää sillä raikkaan ilman vetäminen keuhkoihin tuntuu humalluttavalta ja pelkään menettäväni tajuni jos nautin sitä liikaa. Nautinko ehkä liikaa tästä hetkestä, jos näin on, tulee paluu todellisuuteen olemaan entistä vaikeampaa. Tummat pilvet nousevat ajatuksiini kun ajattelen sitä. Jos irrottautuu liikaa todellisuudesta voi kadottaa tien takaisin. Eksyy tai ei löydä enää perille. Entä jos ei enää haluakkaan palata, jos aivan kuin huumattuna haluaa vain jatkaa, eksyä ja harhailla ilman päämäärää. Se ajatus tuntuu kiehtovalta, mutta se ei ole mahdollinen ainakaan nyt.
Ehkä joskus myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti